Elokuu 2020 - Ajankohtaista omaishoidosta

Elokuu 2020 – Ajankohtaista omaishoidosta

mennessä | elo 19, 2020

Koronapandemia on koskettanut omaishoitajia erityisen raskaasti. Keväällä poikkeusolojen alettua hoitovastuu läheisestä jäi lähes yksinomaan omaishoitajan vastuulle. Monet tukitoimet keskeytettiin ja niihinkin, joita olisi voinut käyttää, eivät omaishoitajat rohjenneet hoidettavaansa lähettää. Myös läheisten, perheen ja ystävien tuki on ollut rajoitusten vuoksi vähäisempää. Näistä syistä omaishoitajille on syntynyt ns. patoutunutta uupumista ja vapaa-aika toipumiseksi on nyt entistäkin tärkeämpää. Tähän auttaa suunnitelmallisuus. Koko syksyn ajalle sovitut säännölliset ja pidennetyt lyhytaikaishoitojaksot ja päivätoiminta antavat omaishoitajalle mahdollisuuden levätä ja osallistua, tavata omaisia, läheisiä ja osallistua esim. vertaistukiryhmiin. Olkaa siis aktiivisia kaupunkiin päin ja sopikaa tukitoimet koko syksyn ajalle. Tuokaa myös esille keväällä käyttämättä jääneet vapaapäivät ja niiden mahdollinen käyttö syksyn aikana.

Yhdistyksemme OmaisOiva-toiminta jouduttiin kevään aikana myös laittamaan niiltä osin katkolle, kun toiminta edellytti kasvokkain tapaamista. Sen sijaan puhelimitse ja sähköpostitse sekä WhatsApp- ryhmissä tavoitimme toisemme. Keskustelutuokiot ja neuvonta ovatkin olleet toimintamme ydintä tänä poikkeuksellisena aikana.

Toimintamme on ottanut digiloikan kevään ja kesän aikana. Mitä se tarkoittaa käytännössä? Ensinnäkin se tarkoittaa mahdollisuutta osallistua toimintoihimme toiminta-alueellamme verkkoyhteydellä. Etäyhteydellä tapahtuvaan Oiva- vertaisryhmään, Ovet- valmennukseen ja Oiva- kahvilaan voi osallistua verkossa. Tämä mahdollistaa oivallisesti osallistumisen esim. Hangosta, vaikka toiminta heille, jotka osallistuvat paikan päällä tapahtuukin esim. Kirkkonummella.

Osallistuminen on varsin helppoa kaikille heille, jotka käyttävät sähköpostia. Lähetämme sähköpostiinne linkin, jota klikkaamalla pääsee mukaan joko vertaistukiryhmään, valmennukseen tai kahvilaan. Aloitamme syksyllä myös koulutuksen verkossa tapahtuvasta osallistumisesta ryhmissämme. Jokaisen vertaisryhmän ohessa käymme läpi, miten pääsette mukaan verkkotoimintoihimme. Voitte ottaa mukaan myös oman kannettavanne tai läppärinne.

Verkko-osallistuminen on kaikille vaihtoehto perinteisen osallistumisen rinnalla. Toimintamme piirissä on paljon omaishoitajia, jotka eivät voi osallistua kasvokkain tapahtuvaan toimintaan joko aikataulullisista tai hoitoon liittyvistä syistä. Meidän tulee myös varmistaa, että pandemian mahdollisesti laajetessa syksyllä, voimme kuitenkin jatkaa toimintojamme verkon kautta.

Suurin osa henkilökohtaisesta neuvonnasta sekä muusta keskustelusta tulee jatkossakin tapahtumaan puhelimitse.

Otattehan siis yhteyttä – olemme täällä teitä varten!

Hyvää syksyä ja jaksamista toivottaen, Kristiina