Kuolema tuntuu aina vaikealta ja kaukaiselta, kun se ei juuri ole tapahtumassa. Omaishoitaja on usein pitkään hoitanut läheistään. Moni hoitaa puolisoaan ja osa lastaan tai muuta läheistään. Kuolema tuntuu aina menetykseltä ja siihen liittyy luopumista.

Pitkän sairauden ja eri mittaisen voinnin heikentymisen jälkeen kuolema myös saattaa vapauttaa. Kuolema on luonnollinen päätepiste pitkän hoitamisen vaiheen jälkeen. Kun hoidettavana olevan läheisen vointi heikkenee ja toisinaan kivut ja hankaluudet lisääntyvät, kuolema voi kuolevasta tulla jopa kaivattuna. Omaishoitajalle, joka on pitkään käyttänyt suuren osan ajastaan läheisensä hoitamiseen, kuolema päättää hoitosuhteen. Mutta myös ihmissuhteen. Omaishoitajaksi ryhtymistä on edeltänyt halu, tai sisäinen pakko olla läheisensä tukena ja apuna loppuun saakka.

Kuolema ja sitä edeltävät ajat ovat monelle omaishoitajallekin vieraita. Kuinka minä pärjään? Voinko antaa riittävän hyvää hoitoa läheiselleni? Entäpä jos teen virheitä tai en osaa toimia oikein. Kuolemasta voi olla vaikea edes puhua läheistensä kanssa. Voiko kuolla kotiin, vai pitääkö jossain vaiheessa lähteä sairaalaan?

Läheisen lähenevä kuolema ja voimien väheneminen asettaa omaishoitajalle paineita. Koko ajan voi olla tunne, että pitää olla valppaana ja hieman jännittyneenä. Riittämättömyyden tunne saattaa herätä kotihoidossa ja jos lähettää läheisensä sairaalaan, siitä voi syntyä syyllisyyttä. Miksi en hoitanut loppuun asti kotona.

Kuolemiseen voi varautua ennalta. Kuolemasta puhuminen ja siihen liittyvien asioiden ennakointi ei manaa kuoleman tuloa lähemmäksi. On hyvä puhua siitä, mitä hoidettava elämänsä lopulla haluaa ja mitä ei. Niitä voi ilmaista myös hoitotahdolla ja hoivatahdolla. Ensimmäinen on tahdonilmaus, miltä haluaa välttyä, kun kuolema alkaa olla lähellä. Tällaisia asioita ovat elvytysyrityksistä luopuminen, ei lähetetä sairaalaan vaan saa jäädä kotiin ja hengityskonehoidosta luopuminen, kun siitä ei ole paluuta normaalielämään. Hoivatahdolla voi ilmaista millaista hoivaa ja apua haluaa elämän lopulla. Tällaisia voivat olla nukkumiseen, syömiseen ja läheisten läsnäoloon liittyvät seikat.

Voi myös varautua ennakoitaviin tuleviin tilanteisiin ja kuinka niistä selvitään. Sellaisia mahdollisesti ovat kivun lievitys, tuen ja avun saanti yllättävissäkin käänteissä ja vaikkapa, kuinka tarvittaessa pääsee sairaalaan, jos kotona olo on liian vaikeaa.

On hyvä ennakoida asioita riittävän varhain. Muistisairas ihminen ei esimerkiksi aina kykene viimeisinä aikoinaan ilmaisemaan tahtoaan. Varautuminen auttaa sekä sairastavaa että omaishoitajaa pärjäämään paremmin tilanteissa, kun ne tulevat kohdalle. Kuolemasta puhuminen ja siihen varautuminen muutamia päiviä tai paria viikkoa ennen, kuin kuolema tulee, on usein auttamatta myöhässä.

 

Olemme laatimassa valmennusta omaishoitajille: kuinka voisin ennakoida ja varautua saattohoitoon. Sen ajatuksena on vähentää hoidettavan kärsimystä lisäämällä omaishoitajan tietoja ja taitoja ja jaksamista selviytyä saattohoidosta. Kuolemaan liittyy pitkänkin hoitoajan jälkeen surua ja kaipausta. Niitä ei tule eikä voikaan poistaa. Hyvä kuolema merkitsee usein omaishoitajallekin paljon. Koettu hyvä kuolema helpottaa palautumista hoitamisesta ja muusta kaikesta kuolemiseenkin liittyneestä. Ennakointi on siis kaikkien etu. Se on myös tukena olevien hoidon ammattilaisten etu, ja helpottaa heitä antamaan tukea ja apua matkan varrella.