Ajankohtaista
Hanke päättyy, tuotokset leviävät kentällä
Tänään oli hankkeen viimeinen virallinen päivä. Yhdistyksen paikallinen hanke on hyvää vauhtia leviämässä valtakunnalliseksi, kun tieto Saattajana-oppaasta on tavoittanut erilaisten verkostojen sekä median kautta niin omaishoitajaperheitä kuin heitä kohtaavia...
Vertaispuhelin omaishoitajille
Vertaistuki on tutkimusten mukaan ja omaishoitajien palautteen perusteella vaikuttavinta tukea. Kokenut, pitkään omaishoitajana toiminut henkilö aloittaa vertaistukihenkilönä puhelimitse helmikuussa. Jos sinulla on omaishoitajana tunne, että haluaisit vaihtaa...
Tukea ja taitoa -hankkeen tulokset ovat valmistuneet ja juurrutustyö käynnissä
Saattajana -oppaan kuvituksessa on käytetty graafikko Tiina Aaltosen suunnittelemaa puuta. Se sopiikin hyvin hankkeen tämän vaiheen symboliksi. Olemme tehneet aktiivisesti tiedottamista ja hankkeen tulosten juurrutustyötä.Oppaan sisällölle onkin löytynyt monta hyvää...
KEVÄÄN TOIMINTA
Kevätkausi alkoi jälleen pandemian rajoittaessa elämäämme ja yhdistyksemme toimintaa. Kokoontumiset kasvokkain ovat tauolla nykyisten alueellisten kokoontumisrajoitusten mukaisesti ainakin 31.1. asti, mutta tarjolla on verkkotilaisuuksia, -ryhmiä ja valmennuksia....
Saattajana.fi -sivusto on avattu!
Tervetuloa tutustumaan Saattajana - Ennakoiva saattohoito-opas omaishoitajan tueksi -sivulle! Sivulta löydät saattohoito-oppaan kahdessa eri muodossa sekä oppaan sisältöön liittyviä videoita. Videoilla hanketiimi esittelee oppaan sisältöä, rakennetta ja sen...
Mikään ei ole ohi, ennen kuin se on ohi
"It ain't over till the fat lady sings" - työtä on siis vielä tehtävänä. Kuluva syksy on monen yhtäaikaisen, ison kokonaisuuden kuljettamista kohti hankkeen huipennusta. Syysseminaariin saimme vieraaksi omaishoitajia ja kokemusasiantuntijoita sekä Espoon ja...
Opas omaishoitajille Suomi.fi-palvelussa
Suomi.fi-palvelussa on julkaistu uusi opas omaishoitajille https://www.suomi.fi/oppaat/omaishoito. Opas vastaa esimerkiksi kysymyksiin kuka voi olla omaishoitaja, mitä omaishoidon tuki sisältää, mitä omaishoitajan tehtävät ovat ja miten omaishoito voi päättyä. Kävijä...
VASTAA KYSELYYN
Mitä omaishoitajuuteen liittyviä teemoja ja sisältöjä toivoisit käsiteltävän avoimissa OmaisOiva-kahviloissamme? Vastaa lyhyeen kyselyyn https://forms.gle/oXYkxXeJQxZmGaRv5. Yhteystietonsa jättäneiden vastaajien kesken arvotaan mukavia palkintoja! Kysely on auki 30.9....
Yhdessä osaamme enemmän
empatia, osallistaminen ja tietotaito Tukea ja taitoa -hanketiimimme jäi heinäkuun alusta kesätauolle. Projektimme kuitenkin etenee ja kypsyy kesän lämmössä. Kesäkuun lopussa valmistunut opas- ja valmennustekstimme ensimmäinen versio lähti kommentoitavaksi sen...
Puolen vuoden saldo – oppaan teksti kommentoitavana
Näin poikkeuksellisen helteen aikana viime talven ja kevään etätyöpajat tuntuvat jo kaukaisilta. Toteutimme tapaamisia hankkeessa mukana oleville omaishoitajille/kokemusasiantuntijoille sekä Espoon ja Kauniaisten hankekumppaneiden ammattilaisille. Pajojen lisäksi...